Watrec Oy:n KVR-urakkana toteuttama VamBio Oy:n biokaasulaitoksen rakentaminen on sujunut vauhdikkaasti ja laitos on ylösajovaiheessa. Laitos sai käyttöönottoluvan 12.3.2010, noin kaksi kuukautta tavoiteaikataulua edellä. Samana päivänä saapuivat ensimmäiset vastaanotettavat materiaalit laitokselle. Laitosalueella rakennetaan tällä hetkellä siirtojärjestelmää lannoitevalmisteille sekä laajennusosaan liittyvää toista reaktoria.

Kuva. Kuva VamBio Oy:n biokaasulaitokselta (Kuva: Terhi Lylyjärvi).
Jätteestä energiaa
Valmistuttuaan VamBio Oy:n biokaasulaitos tuottaa uusiutuvaa bioenergiaa elintarviketuotannon, alkutuotannon ja yhdyskuntien biohajoavista jätteistä ja sivutuotteista. Laitoksella syntyvä biokaasu hyödynnetään lämpönä, sähkönä ja kaasuna teollisuudessa. Lisäksi laitoksella tuotetaan lannoiteasetuksen mukaisia lannoitevalmisteita.
VamBio Oy:n biokaasulaitoksella kiinnitetään erityishuomiota energian paikalliseen hyödyntämiseen, mikä lisää laitoksen ekologisuutta, parantaa tuotannon kannattavuutta ja lisää laitoksen hyötysuhdetta. Esisopimuksen mukaan VamBio Oy tulee toimittamaan biokaasua Nordkalkin Vampulan tehtaalle jopa kolmen megawatin teholla.